23.6.2015

Pöllöpipo ja kanapeet!



Sain tässä jokin aika sitten tehtäväkseni virkata siskontytölleni pöllöpipon. Ensin ajatukseni vilisivät ja mietin kuinka sen toteuttaisin ja mihin lopputulokseen päätyisin. Kävin läpi erinlaisia malleja ja lopulta hain langat Lankamaailmasta ja aloitin virkkaamiseni. Päänympäryksen saaminen oikeaksi oli hieman haastavaa, mutta onnistuin siinä aika hyvin. Langaksi tosiaan valitsin Cotton nr 8, Hjertegarnin. Kovan uurastuksen jälkeen sain kun sainkin pipon valmiiksi ja toimitin sen siskontytölleni juhannuksena. Oli siinä tytöllä ihmetystä kasvoilla miettien onko tämä hänelle ja lopulta ihmetys muuttui innostukseksi. Aina kun menimme pihalle leikkimään, kysyttiin häneltä minkä pipon hän laittaisi. Tomerasti tyttö vastasi että Pöllöpipo! Ei meinannut sisälle tullessa luopua uudesta hienosta pipostaan, hih ;) Pikkulapset ovat todellakin ihania ja niin iloisia!





Tosiaan joo! Eilen himoitsin leipomista, mutta ongelmana oli se, etten millään jaksanut lähteä kauppaan. Ongelma ratkesi kun keskityin etsimään ohjeita, joihin on ainekset valmiina kaapissa. Löysin Valion sivuilta ohjeen kuinka tehdä kanapee -leivonnaisia. Olen joskus syönyt näitä, mutta en ikinä itse leivottuina. Olen syönyt ainoastaan ns kaupan versioita. Kokeilin rohkeasti leipoa näitä, vaikka aavistin etteivät ne tule maistumaan samalta. Itse tehtyinä nämä olivat hieman erimakuisia. Ehkä olisin voinut laittaa hieman enemmän sokeria ja kaulita taikinaa paremmin ja käyttää taikinaa kaulitsemisien välissä kylmässä. Noh, ensi kerralla sitten. Kyllähän näistä silti tuli aika hyviä, vaikka itse sanonkin.





9.6.2015

Testituote L'oreal


Ilmoittauduin taannoin L'orealin hologrammikynsilakan testaajaksi Tolunan sivuilla. Eikä mennyt pitkään, kun paketti tipahti postilaatikkoon. Ensimmäistä kertaa pääsin testaamaan jotain tuotetta, kyllä se onni joskus potkaisee. Noh, sitten itse kynsilakkaan. Tottakai testasin sitä välittömästi paketin saavuttua. Lakan levittäminen oli normaali, aivan kute kaikissa muissakin lakoissa. Lakan ns vahvuutta saa jokainen säädellä sillä, kuinka monta kerrosta haluaa lakkaa sivellä. Kuivumisesta sen verran, että olisi saanut olla mielestäni nopeampaa. Oli aika ikävää kun en voinut hirveästi tehdä mitään, kun muuten lakka olisi sotkenut kaikki paikat ja lakan pinta olisi kynsissä kärsinyt siitä. Lopputulos oli aivan kuten lakan nimi sanookin, hologrammi/heijastava. Onhan se nätin näköinen ja värinen.

Niin, ja jos jotakuta kiinnostaa tuo Toluna, niin kannattaa liittyä! Se on ilmainen ;)




17.4.2015

Kinkkupaprikapiirakka



Viimeksi tein pellillisen oikein maukasta piitakkaa. Nyt tein pienemmän piirakan hieman eri täytteillä. Puolisoni hieman oudoksui parpikoita, sillä hän ei niistä oikein välitä, mutta tätä maistellessaan hän totesi, että onpas hyvää ja otti toisenkin palan! :)

Suolainen piirakkapohja

3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
100g margariinia
1dl kylmää vettä

Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe, itse laitoin tässä vaiheessa n. 1tl suolaa sekaan. Nypi kylmä rasva joukkoon. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Taikina jää hieman tahmeaksi ja jää sormiin, mutta taikinaa levitettäessä vuokaan (halkaisija n.26cm) kannattaa käyttää käsissä hieman vehnöjauhoja, niin levittäminenkin onnistuu paremmin. Itse käytin apuna myös lusikkaa. Taikinan voi tehdä myös monitoimikoneessa leikkuuterällä. Kun pohja on laitettu valmiiksi, kannattaa vuoka nostaa esim jääkaappiin viilenemään.

Lopuksi laitamme täytteet. Itse laitoin kinkut kulhoon, jonka jälkeen kuutioin paprikan ja sekoitin ne keskeään. Sekoitin joukkoon myös juustoraastetta. Lisää raastetta laitoin sen jälkeen, kun sain täytteet piirakkapohjan päälle.


1.4.2015

Virkatut kissapipot



Ensimmäistä kertaa sain tehtäväkseni tehdä tilaustyönä ystäväni sukulaispojille pipot! Ensin ajattelimme että pipoista tulisi hieman eri tyyliset. Päädyimme lopulta ajatukseen, että tekisin kissapipot! Sitten oikeastaan marssimme lankakauppaan hakemaan lankoja. Menin heti myyjän puheille, jotta saisin mahdollisimman hyvän langan projektia varten. Ensin mietimme Baby Ull -lankoja, mutta päädyimme valitsemaan Gipsy kartopu- langan, joka on 50% akryylia ja 50% villaa. Sitten oikeastaan pääsinkin aloittelemaan projektin. Toinen pipoista meni vastasyntyneelle ja toinen hieman vanhemmalle pojalle. Työn aloittaminen oli suht helppoa, mutta tottakai näitä sai koko ajan virkata ja purkaa, jotta näistä tulisi mahdollisimman sopivat. 

Kun pipot valmistuivat, ne annettiin pojille. Vanhempi pojista on ollut aivan innoissaan ja pitänyt pipoa jatkuvasti päässään! Söpöä! Hienoa, että näistä tuli niinkin suloiset ja sopivat pipot, voin olla ylpeä itsestäni! :)



31.3.2015

Suklaahippukeksejä ja kinkkupiirakkaa



Hei taas pitkästä aikaa! Onkin jo kulunut ihan riittävä aika viime postauksesta, joten laitapa tällä kertaa hieman kuvaa ja kirjoitusta minun leipomisistani. Tein tässä joku aika sitten aivan MAHTAVIA suklaahippukeksejä. Ohjeen bongasin Suklaapossun leivonta-blogista! Olen jo pitkään etsinyt hyvää ohjetta tällaisille kekseille ja nyt löysin sen! Oi nam, miten makoisia näistä tuli. Aivan parhaita. Samaa mieltä oli myös puolisoni ;)




Ja pitihän minulla myös kokeilla tehdä jonkinlainen suolainen piirakka. Tein kinkkupiirakkaa, johon tuli savukinkkua, herkkusieniä, paprikaa ja juustoa. Taikinan ohjeen löysin jostain internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta se oli kyllä todella helppo tehdä. Pellillinen piirakkaa kesti muutaman päivän kahden syöjän voimin.



8.2.2015

Leipomisia




Minun on tehnyt mieli jo monta päivää leipoa jotain hyvää. Tänäänpä sitten otin tuumasta toimeen ja tein suklaakeksejä. Ohjeen löysin Kotikokki- sivulta, täältä näin. Nämä taisivat kuitenkin hieman epäonnistua, sillä valmiiden keksien päällä näkyvät sokerirakeet. En tiedä kuuluuko se asiaan vai ei? Toinen asia, itse käytin taikinassa juoksevaa rasvaa, kun vatkasin sokerin ja rasvan, en tiedä olisiko sen pitänyt olla täysin sulaa, eikä perus juoksevaa..? Mutta hyviä näistä jokatapauksessa tuli ja tyydyttävät sopivasti makeannälkää! Erittäin herkullisia ja näistä tulisi varmasti vielä paremmat, kun rouhii taikinaan suklaata mukaan :P







2.2.2015

Lasipurkin virkattu päällinen



Pakko sanoa, että tästähän tuli aivan ihana! Otin vanhan suolakurkkupurkin ja löysin hienon ohjeen virkattuun päälliseen. Värivalinta langalle oli aika helppo, turkoosi, sitä kun on muutenkin jo meidän asunnon sisustuksessa. Tämä purkki pääsikin valmistumisen jälkeen keijutaloni viereen, jonka sain joskus vuosia sitten äidiltäni joululahjaksi. Aika on runnellut keijutaloa ikävästi, sillä kahva ja muutaman keijun siipiä on katkennut.




Huhhuh, kun eräänä päivänä oli satanut paljon lunta! Pihatielle oli satanut hirveä kerros lunta ja eiköhän siinä käynyt sitten niin, kun autolla yritti liikkeelle lähteä, niin se jäikin jumiin portin kohdalle. Kultani lähti kouluun ja minä jäin tekemään lumitöitä jotta auton saisi liikkeelle. Jonkun ajan pääästä tuskastuin lumitöihin ja päätin mennä sisälle. Onneksi siinä samassa ystävällinen naapuri tuli ystävänsä kanssa auttamaan minua ja saimme pukattua auton pois pihalta. Sitten alkoikin kunnon lumityöt, jotta auton saisi takaisin pihalle :D Kyllä kroppa huusi hoosiannaa illalla ja pari seuraavaa päivää!