2.2.2015

Lasipurkin virkattu päällinen



Pakko sanoa, että tästähän tuli aivan ihana! Otin vanhan suolakurkkupurkin ja löysin hienon ohjeen virkattuun päälliseen. Värivalinta langalle oli aika helppo, turkoosi, sitä kun on muutenkin jo meidän asunnon sisustuksessa. Tämä purkki pääsikin valmistumisen jälkeen keijutaloni viereen, jonka sain joskus vuosia sitten äidiltäni joululahjaksi. Aika on runnellut keijutaloa ikävästi, sillä kahva ja muutaman keijun siipiä on katkennut.




Huhhuh, kun eräänä päivänä oli satanut paljon lunta! Pihatielle oli satanut hirveä kerros lunta ja eiköhän siinä käynyt sitten niin, kun autolla yritti liikkeelle lähteä, niin se jäikin jumiin portin kohdalle. Kultani lähti kouluun ja minä jäin tekemään lumitöitä jotta auton saisi liikkeelle. Jonkun ajan pääästä tuskastuin lumitöihin ja päätin mennä sisälle. Onneksi siinä samassa ystävällinen naapuri tuli ystävänsä kanssa auttamaan minua ja saimme pukattua auton pois pihalta. Sitten alkoikin kunnon lumityöt, jotta auton saisi takaisin pihalle :D Kyllä kroppa huusi hoosiannaa illalla ja pari seuraavaa päivää!

26.1.2015

Virkattu pieni pöllö



Innostuin hieman pöllöaiheista ja päätn virkata tällaisen pienen pöllön. Ohje on omasta päästä kaivettu ja virkattu. Hieman piti miettiä miten sen oikein toteutan, mutta tulihan siitä aika söpö, vaikka virkkausjälki ei olekaan niin kaunista.



12.1.2015

Hiuspanta



Elikkäs, kyllästyin siihen, että etuhiukseni tulevat aina silmieni eteen häiritsemään. Lähdinpäs siis googlettamaan virkattuja hiuspantoja. Löysin Pinterestistä erään kiinnostavan ohjeen. Hiuspannasta saa hieman venyvän, kun yhdistää kaksi ponnaria. Ponnariosa tulee taakse hiuksien peittoon. Sitten virkataan sopivan mittainen pätkä, itse lähdin virkkaamaan niin, että sovittelin pantaa pikkuhiljaa päähäni ja arvioin, miten pitkä siitä pitäisi tulla. Sitten vain lähdin virkkaamaan pylväitä. Ommellaan lopuksi panta kiinni ponnareihin ja sitten se onkin valmis.



1.1.2015

2015

En olekaan nyt kirjoitellut, kun päätin, että jouluna en päivittele blogiani ollenkaan. Nautin vain joulusta. Kinkku paistettiin ja voi kun siitä tuli hyvää! Saimme uudet aivan ihanan turkoosit lakanan, pussilakanan ja tyynynpäälliset. Ne sointuvatkin hyvin meidän virkattuun afrikankukka-päiväpeittoomme.

Uusi vuosi meillä meni aika rauhallisesti. Tapasimme ystäviämme ja menimme kaupungille katsomaan ilotulitusta. Se oli hieno, muttei aivan sitä mitä kuvittelimme. Tänä vuonna kaupunki ei paljoa panostanut ilotulitukseen. Viime vuotinen oli paljon parempi. Naurahdimme kun pieni poika huusi vanhemmilleen, että hänellä on tylsää, miksei pauku enemmän. Totesimme vain keskenämme, että hyvä kun joku sanoo rehellisesti mielipiteensä. :)

En ole nyt hirveästi käsitöitä ehtinyt edes harrastella, mutta katsotaan jos jotain keksisin lähiaikoina.

18.12.2014

Joulun odottaminen


Tänä jouluna päätimme, ettemme hanki joulukuusta ollenkaan. Sen seurauksena kuusenkoristeiksi tarkoitetut virkatut tähdet pääsivätkin toiseen tarkoitukseen. Teippasin ne oviaukon yläpuolelle koristeiksi. Kuusi jätetään tänä vuonna pois ihan vain kissojen vuoksi. Viime jouluna pääsimme katselemaan, kun kissat hyppivät innoissaan kuusen kimpussa. Koristelimme silloin kuusen hienoksi, mutta kissojen takia jouduimme aina siirtelemään koristeet aina vain ylemmäksi. Jostain syystä koristeet olivat erittäin kiinnostavia. Muistan kun vnahempieni luona asuessani meidän silloinen kissamme varasti koristepallot kuusesta. Pari kuukautta joulun jälkeen koristeita löytyi mm. lipaston alta. Rikkinäisenä tai ehjänä.




Olen virkannut myöskin pari lasinalusta joulunpunaisesta langasta. Jouluaattona ne pääsevätkin joulupöydälle, kynttilänjalkojen alle tuomaan hieman tunnelmaa.




Ennenkuin aloitin alusten virkkaamisen, mietin millaisia niistä tulee, kun kissani ovat hukanneet pienimmän virkkuukoukkuni. Olen joskus laittanut koukun pöydälle odottamaan, jolloin kissat ovat tietenkin sen huomanneet ja alkaneet leikkimään sillä.




Kynttilät tuovat tunnelmaa kotiin kuin kotiin. Olen kasvanut kodissa, jossa poltettiin paljon kynttilöitä. Eräänä jouluna sain äidiltäni joululahjaksi Partyliten teekannusomisteen. Teekannu on tällaisten pienten keijujen koti. Ikävä kyllä kannu on hieman kärsinyt, sillä siitä on katkennut kahva. ja parilta keijulta on katkennut siipi tai pari.



11.12.2014

Etikalla läträämistä

Meillä on ollut jo pitkään ongelmana sokea kissanpentumme, joka on kehittänyt oman reittinsä keittiön tasoille. Hän nappaa kiinni uunin kahvasta ja vetää sitten itsensä ylös. Olemme aivan uupuneita tuohon kiipeilyyn, kun kisuli tekee sitä erityisesti öisin, ja kiipeilystä lähtee todella rasittava ääni. Kynnet raapii uunin lasia ja tassut potkivat kissan ylös. Siihen ei voi olla heräämättä. Onneksi kissä ei ole sentään saanut uunia tai levyjä laitettua päälle.

No nyt olemme sitten ostaneet etikkaa, ihan vain kokeillaksemme, toimiiko se karkoittimena. Tänä aamua kissa yritti pari kertaa kiivetä, mutta ei mennyt ylös tasolle asti, johtuikohan se sitten etikasta? Auttaakohan se peräti :D

Nyt kun sitä etikkaa tuli kerran ostettua, niin pitihän minun nyt sitten ruveta puhdistamaan kahvinkeitintä. Ei muutakuin vesietikkaliuos säiliöön ja keittymään. Pian pitääkin hurahduttaa keittimessä muutama pannullinen pelkkää vettä, jotta etikka- ja kalkkijäämät lähtevät pois. Kahvikin saattaisi alkaa maistua hieman paremmalle.

Joulu lähestyy... ♥

3.12.2014

Virkattu Esteri-kori



Ostin tässä taannoin Lankamaailmasta vyyhdin turkoosinväristä trikookudetta. Mietin pitkään mitä oikein voisinkaan siitä tehdä, ja päätinkin tehdä tällaisen korin. Kori oli todella helppo tehdä, vaikkei se ulkonäöltään ole samannäköinen kuin ohjeen kori. jostain syystä siitä tuli hieman levenevä tuolta ylhäältä, mutta onhan se silti nätin näköinen.

Ohje löytyi tosiaan täältä, klik.