Olen tutustunut näihin vedettäviin ostoskasseihin, joita monissa paikoissa myydään. Olen kylläkin pistänyt merkille, että valikoima on todella pieni. Ei ole paljoa kuoseja, jotka miellyttäisivät omaa silmää. Näitä kasseja on kyllä markkinoitu enemmänkin vanhemmille ihmisille, joka kyllä kummastuttaa minua. Miksi vain heille? Kyllähän ne helpottaisivat muidenkin ihmisten elämää, kun ei tarvitsisi kantaa painavia ostoksia selässä tai käsissä. Itse tykkään käydä kävellen kaupassa, koska asumme niin lähellä kauppaa (max. 2km). Painavia ostoksia tulee meidän talouteen joka viikko, koska meillä on kolme kissaa. Varsinkin kun ostamme kissoille ruokaa, hiekkaa yms. Kissojen ruuat painavat helposti kerralla ostettuna yli kolme kiloa, koska isoina määrinä maksavat vähemmän. Sama myös kissnahiekan kanssa. Hiekat painavat helposti sen viisikin kiloa. Olisihan näitä määriä paljon mukavempi vedellä perässä kaupasta kotiin, sillä ainakin minun selkäni kipeytyy ja jumiutuu helposti, kun tuollaisia määriä kantaa selässä ja käsissä.
Siksi ajattelinkin kirjoitella tästä. Mielestäni näitä vedettäviä ostoskasseja pitäisi markkinoida myös nuoremmille ihmisille, niin lapsille kuin aikuisille. Nykyiset kassit ovat todella tylsän näköisiä. Niissä pitäisi olla enemmän värejä ja kuoseja. Haluaisin kovasti ostaa vedettävät ostoskassin, mutta nykyiset valikoimat eivät oikein innosta ostamaan. Hintakaan ei saisi päätä huimata, muutamia olen nähnyt missä hinta on alle 20€, mutta suurin osa maksaa reilusti ylikin sen.
Mitäs mieltä muut ovat näistä? Pitäisikö näitä markkinoida myös nuoremmille? Pitäisikö värejä yms kuoseja olla enemmän? Entäpä hinta?
Kuulisin mielelläni kaikenlaisia mielipiteitä!
12.5.2017
13.4.2017
Ompeluja
Ostin viimein kauan haluamani ompelukoneen! Ja tottakai sitä piti heti testata kankaalla, jota olen jemmannut kaapissani jo kolme vuotta. Kangas oli jykevää, joten päätin tehdä tyynynpäällisen ja ostoskassin. Täytyy sanoa, että asuntomme kaipasikin jotain uutta ja piristävää, ja sitä me saimmekin! Saa nähdä mitä muuta minä innostun tekemään, kunhan vain saan uusia kankaita!
17.9.2016
Kissojen lelun uusi kuori
Ostimme kissoilleme muutama vuosi sitten kissoille sellaisen hiirilelun. No eipä mennyt viikkoakaan kun kissat olivat jo raadelleet hiiren "turkin" riekaleiksi. Siitäpä lähtikin ajatus, että voisin virkata lelulle päällisen aina kun päällinen menee kissojen raatelemana rikki. Aluksi käytin kudetta, koska se on jämäkkää ja kissojen on hankalampi rikkoa sitä. Tällä kertaa käytin jämälankoja kokeillakseni kuinka se toimii, virkkasin päällisen neljällä langalla, joten on jämäkämpi kuin yksi tai kaksi lankaa. Letitin hännän vielä lopuksi. Kuvassa häntä ei ole letitettynä.
24.5.2016
Kinkkupaprikarullat
Kokeilin jotain uutta, nimittäin kinkkupaprikarullia. Ostin lehtitaikinalevyjä, joita tässä käytin. Laitoin kolme levya limittiäin, hieman toistensa päälle, jonka jälkeen kaulitsin niitä hieman toisiinsa kiinni. Sen jälkeen levitin päälle ketsuppia, ja laitoin pilkotut paprikat sekä kinkut päälle. Sitten ei muutakuin rullaamaan pötkyläksi. Leikkasin pötkylästä sopivia kiekkoja jotka laitoin muffinssivuokiin ja paistoin ne. Paistoin rullat 225 asteessa noin 10 min.
Ja niistähän tuli oikein maistuvia!
Alla vielä kuva tonnikalapastasta mitä olemme tehneet nyt jo parikin kertaa sen maukkauden takia, nam!
5.4.2016
Arvontapalkinto
Osallistuin vasta Vintagentin järjestämään arvontaan ja yllätyksekseni voitin! Palkinnot olivat upeita, jääkaappimagneetti, avaimenperä ja kaksi piparminttupillerirasiaa! Minulla ei normaalisti ole hyvä onni arvontojen ja kilpailujen kanssa, joten tämä oli oikein mukavaa! :)
Tässä vielä kuva palkinnoista. Kuva ei ole mikään parhaanlaatuinen, sillä se on puhelimella otettu
Kiitos vielä kerran Vintagentille!
4.4.2016
Tonnikalapasta
Tällä kertaa en ottanut kuvaa siitä mitä saimme aikaiseksi. Teimme tänään miehen kanssa yhdessä ruokaa. Etsimme internetin ihmeellisestä maailmasta jotain, mitä emme jostain syystä ole aiemmin kokeilleet, nimittäin tonnikalapastaa! Tässäpä olisi vielä ohje kyseiseen pastaan, kannattaa kokeilla!
4-5 dl makaronia
3 prk tonnikalaa
2 prk ananasta
1 prk ruokakermaa
1 prk tomaattimurskaa
½ prk Creme Bonjur valkosipuli-yrtti fraichea
2 kalaliemikuutiota
juustoraastetta
Keitä makaronit puolikypsiksi tai täysin kypsiksi oman mielen mukaan. Keittoveteen laitetaan yksi kalaliemikuutio. Kun makaronit ovat valmiita, valuta vedet. Laita sekaan ruokakerma, tomaattimurska, Creme Bonjur sekä toinen kalaliemikuutio murennettuna. Sekoita, kunnes kalaliemi on liuennut. Sitten laita sekaan valutetut tonnikalat sekä ananakset.
Voitele uunivuoka ja laita ruokaseos vuokaan. Raasta päälle juustoa ja laita uuniin. Paista 175 asteessa 30-45 minuuttia, kunnes juusto on ottanut väriä.
27.3.2016
Kahvikehrät
Olenkin jonkin aikaa pitänyt taukoa blogin pitämisestä, joten olikin jo aika laittaa tänne jotain. Tässä on projektina viime aikoina ollut käsityöt, leivonta ja miehellä auton korjaus. Tässäpä olisi yksi kuva kahvikehristä, jotka tein jonkin aikaa sitten. Ihastuin tähän ohjeeseen, sillä se on helppo ja sillä tulee erittäin hyviä kehriä! Mieskin on ollut todella tyytyväinen näihin, aina kun teen yhden satsin näitä, niin eipä mene montaa päivää, kun kaikki ovat jo tulleet syödyksi.
Ohjeen olen löytänyt Roona hämmentää -blogista ja suosittelen sitä kaikille!
Makeita leivontahetkiä
Makeita leivontahetkiä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





