2.9.2015

Luontokuvausta


Kävin tässä pari viikkoa sitten lähimetsässä hieman kuvailemassa. Ajattelin laittaa tänne muutaman kuvan. Pariin viikkoon on kyllä mahtunut kaikenlaista. On tullut frisbeegolfattua, autoja laitettua, löhöiltyä, ja nyt vieläpä sairasteltua. Puolisoni sairastui ensin hirveään flunssaan viime viikolla ja nyt se on tarttunut minuun. Niinhän se on, että flunssassa pitäisi levätä, mutta enhän minä tänään malttanut olla puhdistamatta kahvikeitintä. Aamulla nimittäin tuli huomattua että kahvi maistui todella pahalta! Joten pakkohan se oli putsata. Etikkaa ei tällä kerralla kaapissa ollut, joten käytin soodaa. Sooda- ja vesihuuhtelun jälkeen tiskasin kaikki irto-osat käsin. Jospa kahvi maistuisi nyt edes kahvilta.


Niin ja kävihän meille maanantaina vähän ikävästi, kun olimme menossa Anttilaan ostamaan pyöriä itsellemme. Katselimme siinä alennuksessa olleita pyöriä ja kysyimme myyjältä, onnistuuko osamaksulla ostaa nämä pyörät. Hän vastasi kyllä. Olimme tottakai innoissamme. Myyjä haki pumpun, jotta saadaan ilmat renkaisiin, puolisoni pumppasi ilmat, sillä myyjällä se ei onnistunut. Kysyimme vielä kerran onnistuuko osamaksu, myyjä vastasi kyllä. Sen jälkeen talutimme pyörät kassoille ja odotimme vuoroamme. Kun tuli meidän vuoromme, toinen myyjistä kassalla sanoi, että osamaksu on tällä hetkellä kielletty. Mitäh?? Olimme tottakai ihmeissämme asiasta, kun kysyimmekin siitä jo kaksi kertaa toiselta myyjältä ja hän sanoi ettei ole mitään ongelmaa asian kanssa. Huh, kyllähän minulla hävetti kun piti taluttaa pyörät takaisin paikoilleen. Lähdimme myymälästä tietenkin suutuksissamme ja mietimme vain että miksi toinen myyjä ei ensin kysynyt joltain toiselta asiasta... Ensin luvataan ja sitten evätään,.. Noh, eipä siinä mitään, ei tullut sitten ostettua pyöriä.






6.8.2015

Blogihaaste

Sain ihka ensimmäisen blogihaasteeni, kiitos siitä Yksi pieni käsityöblogin kirjoittajalle Annelle. Blogihaasteeseen haastetaan blogeja, joilla on vähemmän kuin 200 lukijaa.

En ole nyt pitkään aikaan kirjoitellut mitään, kun olen ollut reissussa, eikä siellä tullut paljoa blogissa pyörittyä. Ajattelin keskittyväni vain lomailuun. :)

Sain haasteen yhdessä heidän kanssaan:

1. Itte tehty
2. Tilkkupeitto Poppy's
3. Näpertelijä
4. Kototeko
5. Singeri soikoon
6. Ompelukoukku
7. Ompelun taikaa
8. Kultakutri ja kolme karjua
9. Siskonneule

Seuraavaksi kysymyksiin jotka sain vastattavakseni Yksi pieni käsityöblogista:

1. Mielimusiikkisi?
Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, enimmäkseen rap- ja popmusiikkia

2. Mustikka vai mansikka?
Ehdottomasti mansikka ♥

3. Lapsuuden lempipaikkasi?
Lapsena vietin paljon aikaa kotikylässäni sijaitsevalla soramontulla yhdessä ystävieni kanssa.

4. Mikä on paras neuvo minkä olet joskus saanut?
Hmm, nyt on hankala kysymys... Niitä neuvoja kun on niiiiiiin paljon! Yhtenä neuvona on tietenkin se, että laskut pitää hoitaa ajallaan.

5. Jos voisit muuttua eläimeksi, mikä eläin olisit loppuekämäsi?
Olisin kissa :)

6. Minkä värinen on hammasharjasi?
Keltainen

7. Rullamitta vai mittanauha?
Olen käyttänyt aina mittanauhaa

8. Rohkein teko elämässäsi?
Maalta muuttaminen kaupunkiin opiskelemaan, jonka jälkeen yhteen muuttaminen avopuolisoni kanssa :) Enkä kadu kumpaakaan!

9. Missä maassa mieluiten asuisit?
Oih, Espanjan aurinkorannoilla ♥

10. Mikä sinusta piti tulla isona?
Jos muistelen lapsuuttani, niin minusta olisi pitänyt tulla malli, laulaja, dinosaurustutkija, seikkailija, ymsyms. Niitä kun on paljon :D


Omat kysymykseni:

1. Onko sinulla lemmikkejä, jos on niin mitä?
2. Mikä on lempisarjasi?
3. Entäpä lempielokuvasi?
4. Mitä harrastat?
5. Jos voittaisit lotossa miljoonan, mitä teksit voitolla?
6. Mikä on lempivärisi?
7. Miten keksit blogisi nimen?
8. Minkälaisessa asunnossa asut? Omakotitalo, rivitalo, kerrostalo yms.
9. Mikä on lempikarkkisi?
10. Jos sinulla on lemmikkejä, mitkä ovat niiden lempherkkuja?

Haastan heidät:

1. Tavallista arkea
2. Aromia elämään
3. Iina Mikaela
4. Uutar
5. Cindderella
6. Puutarhakissat
7. Marraskuun muruset
8. Naukulan kerho
9. Taigalla
10. Enjoy the moment

16.7.2015

Daim-muffinssit


Hoplaa, niin sitä tuli taas leivottua nätä ihanaisia muffinsseja! Viimeksi tein suklaahippumuffinsseja, mutta tällä kertaa en pilkkonut suklaata, vaan laitoin yhden suklaapalasen aina yhteen muffinssiin. Nam!

Näiden muffinssien resepti löytyy täältä. Suklaaksi valitsin Marabou Daimin.




Ajattelin laittaa tässä postauksessa myös tietoa näistä muffinssivuoista, mitkä ostin vähän aikaa sitten kirppikseltä. Alla olevassa kuvassa on hieman mittoja.




Tällaisia ihanuuksia syntyy tällä ohjeella ja näillä vuoilla :P




9.7.2015

Arvonta !


Nyt on käynnissä ihanainen arvonta josta voi voittaa huulirasvoja! Huulirasva-addiktina minun oli pakko osallistua tähän kisaan ja vinkata siitä muillekin! :)

Arvonta aikaa on 15.7.2015 saakka

Osallistua voi täällä


8.7.2015

Arvontaa!


Nyt olisi kissoille ja heidän omistajilleen kiva pikku arvonta menossa! Arvonta-aika on 4.7-12.7.2015, joten vielä on aikaa osallistua.  Palkintoina kissatunneli, herkkuja sekä ilmeisesti tuollainen höyhenjoutsenlelu...? :)

Ei muutakuin osallistumaan, ehkäpä juuri sinun kissasi voittaa nämä palkinnot ;)

Alla linkki arvontaan





7.7.2015

Suklaamuffinssit


Hurraa! Viimeinkin sain ostettua itselleni silikoniset muffinssivuoat, se onkin ollut ostoslistalla jo noin vuoden ajan. Ei vain ikinä tullut tilattua niitä mistään. Ja nyt törmäsin kirpputorilla näihin ikean muffinssivuokiin ja olihan ne pakko ostaa pois. Ja mitkä värit, aah! ♥ Nyt varmaan tulee tehtyä paljon enemmän muffinsseja kuin aiemmin, 


Suklaamuffinssit

150 g margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl maitoa tai kermaa
suklaata

Leikkele suklaa sopivan kokoisiksi palasiksi. Vaahdota sokeri ja pehmeä margariini. Lisää kananmunan yksitellen sekaan. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita ne taikinaaan yhdessä maidon tai kerman kanssa. Lisää suklaa ja sekoita nuolijalla tms. Jaa vuokiin.

Paista 225 asteessa n. 15 min. Kokeile muffinssin kypsyyttä tökkäämällä sitä tikulla. Itse sain näistä 12 kpl muffinsseja 

NAUTI! ♥








3.7.2015

Tiskirätti ja kissaelämää


Kävin lankamaailmasta hakemassa kerän keltaista bambu-puuvillalankaa. Siitä tekaisin sitten uuden tiskirätin. Lopputulos oli pehmeä ja hieman jäykähkön oloinen. Saattaa johtua siitä että käytin 3-koukun sijasta 2,5 kokoa, joten jälki oli tiukempaa.




Meillä on pieni ongelma, nimittäin kissojen/kissan yöllinen häiriköinti. Kaksivuotias leikattu uroskissamme on pääasiallinen ongelmamme. Hän on aloittanut kaapinovien raapimisen ja aukomisen. Eräänä yönä hän keksi avata kuiva-ainekaapin ja tipauttaa sokeripaketin keittiötasolle, voi sitä sokerin määrää... Toinen kiinnostuksen kohde on roskakaappi, jossa roskapussi ja kompostiastia. Kolmas on taas viereinen ovi, jossa tiskikone. Kissa tekee näitä nimenomaan ÖISIN ja se on häiritsevää ja äänekästä! Jos menemme torumaan kissaa, niin se jatkaa samaa hommaa hetken kuluttua uudestaan. Yöunet häiriintyvät pahasti tällaisesta. Muuten kissa on kyllä aivan ihana, mutta tällainen käytös olisi hyvä saada kitkettyä pois.

Olisiko kenelläkään vinkkejä ja kokemuksia joita haluaisi jakaa?